ABC-TEAM SIIRTYI SARJAN KÄRKEEN17.12.2013 Sunnuntaina 15.2. Pajulahdessa pelatussa 3/6 SM-turnauksessa esittivät ABC:n joukkueet hyvää peliä ja kolmen voittonsa ansiosta siirtyi ABC-Team myös sarjan johtopaikalle. Bambers voitti kaksi otteluaan ja hävisi ainoastaan "omilleen"keskinäisessä ottelussaan ABC-Teamille. Ensimmäisessä ottelussa Bambers - HT-85 3-2 (1-1) ratkaiseva voittomaali tehtiin vasta viimeisellä minuutilla. Sitten ABC-Team leikitteli voiton BMT:stä 9-1 (5-1). Ottelu Bambers -ABC-Team päättyi 1-8 (0-2). Kolmannessa ottelussaan Bambers - Lahti Hockey 8-0 (4-0), ei tulos anna paljon selittelyvaraa! Turnauksen viimeisenä otteluna pelattiin kärkiottelu Wild West - ABC-Team, ottelun tuloksella oli erittäin suuri merkitys koko sarjan kannalta. Ottelun ensimmäinen maali tehtiin 6. minuutilla, kun Eeemeli Moilanen siirsi ABC-Teamin 0-1 johtoon Thomas Mengin erinomaisesta syötöstä. Kun ottelua oli pelattu 21. minuuttia siirtyi ABC-Team jo 0-2 johtoon Thomas Mengin maalintekijänä, Joonas Helenius syötti. Kolme minuuttia tästä siirtyi ABC jo ratkaisevaan 0-3 johtoon - maalintekijänä Thomas Mengin. 28. minuutilla Wild West iski luvuiksi 1-3, rankaisten ABC:n karkeasta puolustusvirheestä. Tämän takaiskun kuittasi välittömästi Thomas Mengin iskemällä ottelun loppunumeroiksi 1-4. Sarjatilanne 3/6 -turnauksen jälkeen: ABC-Team 22, Wild West 21, HC Kilppari 19, United 19, Bambers 13, HT-85 7, BMT 4 ja Lahti Hockey 0 pistettä. Seuraava turnaus pelataan 4.1. Turussa. |
Indoormestari 2020-2021