ABC-TEAMIN PELI EI KULJE14.06.2012 Sunnuntaina 10.6. Seinäjoella pelatussa 2/5 -SM-turnauksessa ABC-Teamin saaliiksi tuli yksi voitto ja kaksi tappiota! Ottelu HC Kilppareita vastaan oli suhteellisen tasainen - joskin heikohkoa peliä molemmilta joukkueilta! Ottelun ratkaisu saatiin 18. minuutilla, kun Kilpparit onnistui lyhyessä kulmassa hieman onnekkaasti meidän puolustusvirheemme ansiosta! Toisessa ottelussa BMT:tä vastaan ABC pelasi hyvän ensimmäisen puoliajan - johtaen ottelua jo 4-0. Toisella puoliajalla taas hyvä peliote hävisi jonnekin, vaikka ottelu voitettiinkin 5-0! Ottelussa Olli Mustonen oli kaikki kaikessa - saldona 1+4! Viimeisessä ottelussaan ABC-Team kohtasi sarjaa hallitsevan Unitedin, ja pelasikin selvästi turnauksen parhaan ottelunsa, vaikkakin United siirtyi jo 4. minuutilla 1-0 johtoon, niin ABC taisteli hienosti, ja ottelu oli samoissa luvuissa vielä 4 minuuttia ennen ottelun päättymistä! Ottelu päättyi kuitenkin Seinäjoen numerollisesti selvään 4-0 voittoon, mutta esimerkiksi toisen puoliajan alussa ABC hallitsi ottelu pitkät tovit! Sarjatilanne 2/5 -turnauksen jälkeen: United 18, HC Kilppari 10, ABC-Team 7 ja BMT 0 pistettä. Seuraava turnaus pelataan 17.6. Helsingissä! |
Indoormestari 2020-2021