ABC-TEAM ALOITTI INDOORKAUDEN HYVIN

09.11.2015

Indoorkausi 2015-2016 aloitettiin 7.11. Hämeenlinnassa pelatulla turnauksella. Odotettavissa oli tiukkoja ja tasaisia otteluita - eikä niissä odotuksissa petyttykkään!

ABC kohtasi ensimmäisessä ottelussaan kotijoukkue HT-85:den ja aloittikin ottelun terävästi.  ABC siirtyi jo 2. min kohdalla 1-0 johtoon  lyhyestä kulmasta (Paananen-Ollas-Mikkola) ja 2-0 tilanteeksi 7 min - jälleen lyhyestä kulmasta (Ollas-Moilanen-Mikkola). Kun sitten 12. min Jon Lindström - Petri Mikkolan syötöstä - muutti tilanteeksi jo 3-0, tuntui peli jo ratkenneelta. Kun ottelua oli pelattu 27 min, niin Patrik Ollas siirsi ABC:n jo 4-0 johtoon Jussi Paanasen syötöstä. Loppunumeroiksi 5-0 iski Jon Lindströn ottelun viimeisellä minuutilla jälleen Jussi Paanasen syötöstä.

Toisessa ottelussaan ABC kohtasi Seinäjoen Unitedin ja tästä ottelusta odotettiin etukäteen todella tiukkaa vääntöä. ABC-Team sai heti ottelun alussa muutamia hyviä maalipaikkoja, mutta ne tuhrittiin kaikki. Sitten peli tasaantui ja kumpikaan joukkue ei saanut maalia aikaiseksi. Kun ottelua oli jäljellä 4 minuuttia, siirtyi United 0-1 johtoon. ABC toipui nopeasti "järkytyksestä" ja jo seuraavalla minuutilla Jon Lindström tasoitti pelin tilanteeksi 1-1 Patrik Ollaksen syötöstä. Ottelun viime hetkillä - kun peliaikaa oli jäljellä 15 sekunttia - teki Jon Lindström vielä ABC:lle 2-1 voittomaalin hienon yksilösuorituksen jälkeen. Todella tiukka vääntö, josta joukkue selvisi kunniamaininnalla!

Turnauksen viimeisessä ottelussa ABC kohtasi Kilppari HC:n Turusta. Joukkueet ovat kohdanneet viime vuosina aina SM-loppuottelussa toisensa - taitaa olla 7 kertaa peräkkäin - joten odotettavissa oli jälleen tiukka taisto tässä runkosarjan ensimmäisessä kohtaamisessa. Turkulaiset olivat tietysti jo etukäteen suosikkeja, koska heillä oli huomattavasti laajempi pelaajakaarti mukana turnauksessa. Ottelu sujuikin ennakko-odotusten mukaisesti ja Kilppari HC johti ottelua puoliajalla jo 0-3. Toinen puoiliaika sujuikin jo huomattavasti paremmin ja ABC pystyi lyömään hyvin kampoihin ja pystyi pelaamaan tasaisen puoliajan vastustajan kanssa. Ottelun päättyi 2-5 tappioon ja ABC:n maaleista vastasivat ensin Petri Mikkola teki tilanteeksi 1-5 ja sitten lyhyestä kulmasta ottelun loppunumerot 2-5 Jussi Paananen (Lindström- Mikkola). Vaikka ottelu päättyi tappioon, jäi siitä kuitenkin pääasiassa ihan hyvä maku - miinuksena kuitenkin 2-3 lahjamaalia vastustajalle!

Sarjatilanne ensimmäisen turnauksen jälkeen: Kilppari HC 9, ABC-Team 6, United 1 ja HT.85 1 piste. Seuraava turnaus pelataan Helsingissä, Herttoniemenrannan Liikunhallissa sunnuntaina 22.11. klo 11.30 alkaen.

18.09.2023GOLF-PELIKAUDEN 2023 PÄÄTÖSKISAT
05.08.2023ABC-TOURIN JATKOA
02.08.2023ABC - Historiaa
10.07.2023JARMO TORKAMO MESTARIKSI
02.07.2023MAAHOCKEYN- JA KAUKALOPALLON HARJOITUSVUOROT
19.06.2023ABC-TOUR 2023 ON ALOITETTU
14.03.2023VELODROMIN HARJOITUSVUOROT 2023
07.02.2023ABC-TEAMIN NAISILLE SUOMENMESTARUUS
24.01.2023LISÄVUORO KAUKALOPALLOLLE!
02.01.2023KAUKALOPALLOHAJOITUKSET JATKUVAT
13.12.2022KAUKALOPALLOVUORO PIDETÄÄN
12.12.2022KAUKALOPALLOVUORO TI 13.12. klo 10.00-12..00 PIDETÄÄN KYLLÄ
05.12.2022ITSENÄiSYYSPÄIVÄN Kaukalopallovuoro on peruutettu!
30.09.2022INDOORHARJOITUKSET HERTTONIEMENRANNASSA ALKAVAT
19.09.2022VÄHÄN ONNEA - PALJON EPÄONNEA
25.07.2022HELSINGIN OLYMPIALAISTEN MAAHOCKEYN LOPPUOTTELU
25.07.2022VOITTO JA TAPPIO NAISILLE
07.05.2022MIEHILLÄ VOITOKAS ALKU SM-SARJASSA
30.03.2022ABC-TEAMILLE KULTAA JA HOPEAA
01.02.2022KAIKKI LIIKUNTAPAIKAT AVATAAN TÄNÄÄN!
28.01.2022KOTISIVUJA PÄIVITETÄÄN
29.12.2021KAUKALOPALLOVUOROT PERUTTU
23.09.2021GOLFKAUDEN PÄIVITYS - 7 KILPAILUA!
03.09.2021MIESTEN MAAHOCKEYN VÄLIERÄT
30.08.2021NAISTEN SM-SARJAN LOPPUOTTELU
16.08.2021VOITOKAS VIIKONLOPPU MAAHOCKYESSÄ
16.08.2021GOLFISSA PUTTERI + 2 MAILAA KISA
09.08.2021ABC-TOURIN KÄRJESSÄ TIUKKAA
08.08.2021GOLFIN MEMORIAL KISAT PELATTU
04.08.2021GOLF MESTARIT RATKAISTU
10.07.2021ABC-TOUR 1068 PELATTU
09.07.2021TAPPIO NAISJOUKKUEELLE
23.06.2021MAAHOCKEY TURNAUS VELOLLA
13.06.2021NAISILLE HIENO VOITTO VELODROMILLA
13.06.2021ARTO HAAPANIEMI ABC-TOURin KÄRJESSÄ
12.06.2021ABC-TOURin OSAKILPAILU 1065 PELATTU
31.05.2021ABC-TEAMIN JOUKKUEILLA UPEAT PELIT
30.05.2021ABC-TOURIN TULOKSIA
17.05.2021MAAHOCKEYKAUSI KÄYNTIIN SEINÄJOELLA
13.05.2021MAAHOCKEY HARJOITUKSET SAADAAN ALOITTAA
06.05.2021MAAHOCKEY KATASTOFI
05.05.2021KOTISIVUJEN PÄIVITYKSESSÄ TAUKO
07.03.2021ABC-TEAMIN NAISILLE INDOOR-HOCKEYN SUOMENMESTARUUS
23.12.2020ABC-TEAM 50-VUOTTA
16.11.2020INDOOR-KAUSI KÄYNNISTYNYT
18.10.2020TÄMÄN VUODEN VIIMEISET GOLFKISAT ON PELATTU
12.10.2020HENNA VIITANIEMESTÄ HOCKEYLIITON VARAPUHEENJOHTAJA
08.10.2020ABC-TOUR 2021 ON ALOITETTU!
28.09.2020ABC-TEAMIN NAISET MAAHOCKEYN SUOMENMESTAREITA
26.09.2020MAAHOCKEYN LOPPUOTTELUT VELOLLA
14.09.2020UPEA PÄIVÄ MAAHOCKEYJOUKKUEILLA
10.09.2020ABC-TOUR 2020 PÄÄTÖSKISAT
01.09.2020NAISTEN JA MIESTEN 3. SM-TURNAUS PELATTU VELOLLA
31.08.2020TOURILLA JÄLLEEN KISOJA
24.08.2020ABC-TOURIN TULOKSIA
09.08.2020ABC-MEMORIAL MUISTOKILPAILU PELATTU
03.08.20203 VOITTOA + 2 TASAPELIÄ MAAHOCKEYN SM-SARJASSA
01.08.2020GOLFKAUSI ETENEE - KILPAILUJA RUUHKAAN ASTI
22.07.2020TALVEN HARJOITUSVUOROT LÖYTYVÄT TAPAHTUMAKALENTERISTA
20.07.2020MINNA MÄKELÄ JA ARTO HAAPANIEMI ABC-Teamin Golfmestarit
14.07.2020OSKARI SAARI VOITTOON TOURILLA
10.07.2020ABC-TOURIN OSAKILPAILU PELATTU
06.07.2020KULTAA JA HOPEAA ABC-TEAMILLE
04.07.2020ANNELI JÄÄSKÄLLE 6. PERÄTTÄINEN VOITTO
29.06.2020PETTYMYSTEN PÄIVÄ MAAHOCKEYSSÄ
29.06.2020ANNELI JÄÄSKÄLLE TAAS VOITTO
29.06.2020JUNIORIT MUKANA U13-TURNAUKSESSA
22.06.2020GOLF - TIETOJA PELAAJILLE!
16.06.2020UUSI SÄHKÖPOSTIOSOITE
06.06.2020SIVUJEN PÄIVITYS EI OIKEIN TOIMI
04.06.2020UUSI SÄHKÖPOSTIOSOITE!
04.06.2020SIVUJEN PÄIVITYS ALKAA TAAS TOIMIA
09.02.2020SUOMEN MESTARUUDET ABC-TEAMILLE
05.02.2020INDOORHOCKEYN LOPPUOTTELUT LAUANTAINA 8.2.2020
16.12.2019NELJÄ VOITTOA ABC-TEAMILLE
18.11.2019INDOORKAUSI ALOITETTIIN HELSINGISSÄ
17.09.2019KATASTROFIPÄIVÄ ABC-TEAMILLÄ
09.09.2019NAISTEN JA MIESTEN JOUKKUEET LOPPUOTTELUISSA
02.09.2019ABC-TOUR 2019 RATKENNUT
30.07.2019ABC-TOUR 1000 PELATTU KEIMOLASSA
24.07.2019MESTARUUDET RATKAISTU VIERUMÄELLÄ
12.07.2019MOLEMMISSA LOPPUOTTELUISSA TAPPIOT
12.07.2019EKKU TUOVIO MUISTOKILPAILU PELATTU
07.07.2019NAISET JA MIEHET H5 SM-LOPPUOTTELUIHIN
27.06.2019ABC-TOUR VIROSSA PELIMATKALLA
10.06.2019NAISJOUKKUEEN PELI EDELLEEN HUKASSA
08.06.2019KOTIMAAN AVAUS ABC-TOURILLA
03.06.2019ABC-TEAMIN MIESJOUKKUE ESITTI HYVÄÄ PELIÄ
19.05.2019ABC-TOUR JATKUU
09.05.2019ABC-TOUR 1000 KUTSU
23.04.2019NAISTEN JA MIESTEN SM-SARJOJEN OTTELUOHJELMAT
10.04.2019ABC-TEAM VOITTI I-DIVISIOONAN
14.03.2019BLACK SATURDAY - 2
11.03.2019BLACK SATURDAY
04.03.2019MIESTENKIN I-LOPPUOTTELU TASAPELIIN
02.03.2019NAISTEN I-LOPPUOTTELU TASAPELIIN.
22.02.2019NAISET JA MIEHET INDOORHOCKEYN LOPPUOTTELUIHIN
21.02.2019ALOITTELEN PÄIVITTÄMISTÄ
14.10.2018ABC-TEAMIN NETTISIVUT UUSITAAN 1.11.2018
09.09.2018NAISTEN I-LOPPUOTTELU PORVOOLLE

Näytä lisää »