VÄHÄN ONNEA - PALJON EPÄONNEA

19.09.2022

Kesän viimeiset maahockeyn Mestaruudet jaettiin lauantaina 17.9. Velodromilla pelatussa H-5 SM-turnauksessa. Turnauksessa pelasivat Naiset ja Miehet samanaikaisesti - ja vielä niin, että ABC joukkueet pelasivat samanaikaisesti! Oli täysin mahdotonta seurata edes otteluiden tilanteita, saati sitten mitään muuta.

Kaikesta huolimatta ottelut alkoivat seuran kannalta positiivisesti! Naiset voittivat Warriors Lightningin 1-0 ja sitten Vantaa HC:n 4-2. Sitten pelattiin välierässä Porvoota vastaan ja hävittiin 0-3! Erinäisistä syistä johtuen pelaajat yksinkertaisesti loppuivat - ja vielä Suvi jouduttiin viemään paikattavaksi sairaalaan! ABC joutui vielä luovuttamaan pronssiottelunsa - kun ei ollut terveitä pelaajia!

Miesjoukkue aloitti myös vahvasti, voittaen ensin Vantaa HC:n 3-2 ja sitten Warriorsin 5-0. Kolmannessa ottelussa vastaan asettui Kilpparit, ja peli ei sujunut ollenkaan. Kilpparit siirtyi nopeasti 3-0 johtoon ja meidän joukkue uinui! Toisella puoliajalla peli hieman parani, mutta ei riittänyt kuitenkaan 2-3 tappiota parempaan tulokseen! Runkosarjan viimeisessä ottelussa vastaan asettui HT-85. ABC hallitsi peliä lähes koko ajan ja voittikin ottelun helpohkosti 5-2.

Miesten loppuottelussa kohtasivat sitten vanhat kiistakumppanit ABC-Team ja Kilpparit. Kilpparit siirtyi heti alussa 1-0 johtoon helpohkosti. Tasoituksen teki sitten Eemeli Moilanen Heshamin syötöstä. Ottelun ratkaisu maalin teki rankkarista Attila Farkas upealla vipillä maalin alakulmaan! Muutama minuutti ennen ottelun päättymistä sai vuorostaan Patrick Ollas vastustajan mailasta lyönnin silmäkulmaansa - ja reissun sairaalaan paikattavaksi! ABC-Team voitti kuitenkin näin Suomen Mestaruuden! Onnea joukkueelle ja koko seuralle!

Pieni miinus Hockeyliitolle - paikalla ei ollut yhtään järjestäjää, joten Kilpparien pelaajat jakoivat mitalit ABC-Teamille!

18.09.2023GOLF-PELIKAUDEN 2023 PÄÄTÖSKISAT
02.08.2023ABC - Historiaa
10.07.2023JARMO TORKAMO MESTARIKSI
02.07.2023MAAHOCKEYN- JA KAUKALOPALLON HARJOITUSVUOROT
19.06.2023ABC-TOUR 2023 ON ALOITETTU
14.03.2023VELODROMIN HARJOITUSVUOROT 2023
07.02.2023ABC-TEAMIN NAISILLE SUOMENMESTARUUS
05.08.2023ABC-TOURIN JATKOA
24.01.2023LISÄVUORO KAUKALOPALLOLLE!
02.01.2023KAUKALOPALLOHAJOITUKSET JATKUVAT

Siirry arkistoon »