MIEHILLÄ VOITOKAS ALKU SM-SARJASSA07.05.2022
Miesten maahockeyn SM-sarja aloitettiin 7.5. Velolla pelatulla turnauksella. ABC aloitti sarjan tuloksellisesti kahdella voitolla! Omituinen sarjaohjelma on pistänyt useammankin seuran pohtimaan sitä, että aloitettiinko sarja ihan väärään aikaan - ja miten sitten sarja jatkuu! Ensimmäisessä ottelussaan ABC kohtasi Warriorsin. Etukäteen pidettiin ABC-Teamia selvänä suosikkina ottelun voittajaksi. Ottelu ei kuitenkaan sujunut alkuunkaan odotetulla tavalla! Warriors hallitsi ottelua mielin määrin ja loi hyviä maalipaikkoja uudelleen ja uudelleen. ABC:n peli sen sijaan ei sujunut ollenkaan ja meillä kunnollisia maalipaikkoja ei oikeastaan ollutkaan! Kuitenkin peli sujui maalittomana lähinnä ja ainoastaan maalivahtimme Paavo Ondrekan loistavien torjuntojen ansiosta. Kun ottelua oli jäljellä noin 20 sek, niin ABC:lle tuomittiin lyhyt kulma! Patrick Ollas syötti Eeemeli Moilaselle, joka siirsi pallon Hesham Azzamille - ja tämä siirsi pallon Warriorsin maaliin - 1-0 voitto meille! Voitto oli tietenkin ansaittu - tai sitten ei! Toisessa pelissämme vastaan asettui HT-85. ABC aloitti ottelu todella räväkästi ja jo 2 min kohdalla Ari Kukkonen siirsi joukkueemme 1-0 johtoon Hesham Azzamin syötöstä. Jatkoa jo 7 min kohdalla, kun Ari Kukkonen siirsi pallon toistamiseen Warriorsin maaliin - tällä kertaa Attila Farkasin syötöstä. HT-85 kavensi tilanteeksi 2-1 jo parin min päästä. Loput 40 min olikin sitten meidän joukkueeltamme lähinnä selviytymistaistelua - ja siitä selvittiinkin ilman takaiskuja! Joitain vuosikymmeniä lajin parissa mukana olleena, en muista vastaavaa tilannetta, että joukkue voittaa kaksi ottelua - vaikka on molemmissa otteluissa selvästi alakynnessä! No tuurihan pitää ansaita - ja ehkä me se tällä kertaa se ansaittiinkin! SM-sarja jatkuu ABC-Teamin osalta lauantaina 21.5. Hämeenlinnassa. |
18.09.2023 | GOLF-PELIKAUDEN 2023 PÄÄTÖSKISAT |
02.08.2023 | ABC - Historiaa |
10.07.2023 | JARMO TORKAMO MESTARIKSI |
02.07.2023 | MAAHOCKEYN- JA KAUKALOPALLON HARJOITUSVUOROT |
19.06.2023 | ABC-TOUR 2023 ON ALOITETTU |
14.03.2023 | VELODROMIN HARJOITUSVUOROT 2023 |
07.02.2023 | ABC-TEAMIN NAISILLE SUOMENMESTARUUS |
01.10.2023 | INDOOR-KAUDEN HARJOITUKSET ALKAVAT |
05.08.2023 | ABC-TOURIN JATKOA |
24.01.2023 | LISÄVUORO KAUKALOPALLOLLE! |
Siirry arkistoon » |