NIUKKA TAPPIO NOUSUKARSINNASSA

21.05.2018

Helsingin Velodromilla pelattiin EuroHockey -turnauksen neljäntenä päivänä nousukarsinnat / loppuottelut!

    Ensimmäisessä ottelussa HC Kilppari hävisi turnauksen "parhaalle" joukkueelle B-lohkon voittaneelle Soroksari-Oldgote`lle (HUN) selvästi 3-0. Joukkueiden tasoero oli senverran suuri, ettei yllätysmahdollisuuttakaan ollut! 

     Sitten kentälle astuivat A-lohkon voittanut Moravske-Toplice (SLO) ja B-lohkon kakkonen ABC-Team. Edellisenä päivänä ensimmäisen tappionsa unkarilaisille kärsinyt ABC oli pelissä mukana täydellä teholla heti ottelun alusta saakka. Nyt ei säästelty enää voimia! ABC ottikin ottelun hallintaansa ja sai heti lyhyessä ajassa 3 lyhyttä kulmaa - ilman tulosta! Vastustajalle sensijaan tuomittiin jo ottelun 7. min kohdalla rangaistusvippaus, jonka vastustaja hyödynsikin tehokkaasti - tilanne 0-1! Peli jatkui kaikkien yllätykseksi ABC:n hallitessa kenttätapahtumia. Meillä oli 5-6 todella hyvää maalipaikkaa, mutta meidän nuoret pelaajat eivät onnistuneet maalinteossa! Toiselle puoliajalle lähdettäessä kotijoukkue muutti hieman pelitaktiikkaansa ja muutos paransikin pelaajien jaksamista - siis tehokkuutta! Kun pelikello näytti 35 min, iski Tuomas Mäkinen tasoituksen 1-1, Joonas Heleniuksen syötöstä. Sitten ottelu alkoi tasoittua ja slovenialaiset vierailivat entistä useammin meidän kenttäpuoliskollamme. Kun peliä oli pelattu 51 min, iski vastustaja ottelun loppunumeroiksi 1-2 - ja se teki kyllä "kipeätä"! Slovenialaiset olivat kyllä kiistatta parempia viimeisten 10 min ajan - ja tiedän senkin, että urheilun varjopuoli on se, että parempi voittaa aina! Myönnän sen - mutta en saa mielestäni pois ajatusta - että me olimme kyllä tässä ottlussa parempia! Onnea voittajille! Ehkä sitten seuraavalla kerralla on meidän vuoromme! 

18.09.2023GOLF-PELIKAUDEN 2023 PÄÄTÖSKISAT
02.08.2023ABC - Historiaa
10.07.2023JARMO TORKAMO MESTARIKSI
02.07.2023MAAHOCKEYN- JA KAUKALOPALLON HARJOITUSVUOROT
19.06.2023ABC-TOUR 2023 ON ALOITETTU
14.03.2023VELODROMIN HARJOITUSVUOROT 2023
07.02.2023ABC-TEAMIN NAISILLE SUOMENMESTARUUS
05.08.2023ABC-TOURIN JATKOA
24.01.2023LISÄVUORO KAUKALOPALLOLLE!
02.01.2023KAUKALOPALLOHAJOITUKSET JATKUVAT

Siirry arkistoon »