ABC-TEAMILLE SUOMENMESTARUUS

30.03.2017

Lauantaina 18.3. pelattiin Ikämiesten SM-turnaus Hämeenlinnassa. ABC-Team voitti turnauksen ja samalla seuran 47. Mestaruuden. Pöytäkirjoja ei ole lähetetty, joten täytyy kirjoittaa omasta muistista!

    Ilmeisesti "painotettu" arvonta toi jälleen ensimmäiseen otteluun pahimman mahdollisen vastustajan ABC:lle - HT-85:den. Joukkue muodostuu entisistä ja nykyisistä maajoukkuepelaajista, siihen lisättynä pari muuta maajoukkuepelaajaa Seinäjoelta - joista toinen Suomen paras pelaaja!

    No onneksi ottelut pitää kuitenkin pelata ja mieluummin voittaa - jos aikoo menestyä. Ottelu pysyi kaikkien yllätykseksi ABC:n hallinnassa alusta loppuun saakka ja joukkue siirtyikin jo 2. min kohdalla 1-0 johtoon. Toisen puoliajan alussa tilanne oli jo 2-0, eikä HT saanut peliään kulkemaan. Loppunumeroiksi 2-1 kaunisteli vastustaja ottelun viimeisellä minuutilla. Toiseen otteluun vastaan asettui BMT Lahdesta. Upean ensimmäisen ottelun jälkeen olikin odotettavissa vaikeuksia toiseen otteluun - siis vaikeuksia asenne puolella! Lyhyet kulmat 8-1 meille, mutta maaleja ei vaan saatu aikaiseksi! Kovan puurtamisen jälkeen taululla 2-0 (1-0) luvut, mutta heikkoa peliä kuitenkin! Kolmas ottelu: ABC-Team - Vantaa HC 1-1 (0-1). Ottelussa oli huomionarvoista Gibson show - sillä erotuomari antoi kohtuuttoman kovan jäähyrangaistuksen ABC:n pelaajalle - tosin selvästä virheestä. Kun otteluaika on minimaalinen, niin ei ole mitään järkeä siinä, että jäähyn pituus on viisinkertainen normaaliin jäähyyn! No sama pelaaja oli puolet ottelusta jäähyllä - siis ABC pelasi yhden pelaajan vajaalla! Otteluun saatiin kuitenkin lopputulos 1-1 (0-1) - ja kumpikaan joukkue ei ollut tyytyväinen! ABC:n päivän viimeiseen otteluun vastaan asettui Porvoo HC, jolla ei ollut paljon mahdollisuutta menestykseen. Ottelun tulos 4-0 (3-0).

    ABC-Teamille KULTAA, HT-85 HOPEAA ja Vantaa HC PRONSSIA.

18.09.2023GOLF-PELIKAUDEN 2023 PÄÄTÖSKISAT
02.08.2023ABC - Historiaa
10.07.2023JARMO TORKAMO MESTARIKSI
02.07.2023MAAHOCKEYN- JA KAUKALOPALLON HARJOITUSVUOROT
19.06.2023ABC-TOUR 2023 ON ALOITETTU
14.03.2023VELODROMIN HARJOITUSVUOROT 2023
07.02.2023ABC-TEAMIN NAISILLE SUOMENMESTARUUS
05.08.2023ABC-TOURIN JATKOA
24.01.2023LISÄVUORO KAUKALOPALLOLLE!
02.01.2023KAUKALOPALLOHAJOITUKSET JATKUVAT

Siirry arkistoon »