SM-TURNAUS TURUSSA

11.01.2017

Sunnuntaina 8.1. pelattiin Indoor-SM-sarjan 3/5 -turnaus Turussa.

    Ensimmäisessä ottelussa ABC-Team kohtasi kotijoukkueen ja puolustavan Suomen mestarin HC Kilpparin. Ottelusta odotettiin todella tasaista ja tiukkaa taistoa - jälleen kerran! Ottelusta tulikin odotusten mukainen. ABC siirtyi 1-0 johtoon ensimmäisen puoliajan 18. min kohdalla, kun Joonas Helenius hienosti ohitti vastustajan puolustajat ja veti pallon maaliin. Syötön tähän maaliin antoi Tony Meski. Tuntui siltä, että ABC hallitsi tapahtumia kentällä.

    Toinen puoliaika jatkui samoissa merkeissä. Kun ottelua oli jäljellä enää 8 min, tasoitti Kilppari ottelun hienon yksilösuorituksen johdosta. ABC ei tästä häkeltynyt, vaan loi heti perään hienon hyökkäyksen ja iski joukkueemme 2-1 johtoon - kaikkien salissa olleiden mielestä - niin paitsi Uunon joka näki, että syöttö nousi - ja tietysti hylkäsi ko. maalin koska oli tuomarina! Varmaan pallo nousikin 2-3 cm - mutta se nousi vastustajan mailasta ringin sisällä! Tämä tarkoittaa sitä, että tuomarilla oli ainoastaan kaksi oikeata vaihtoehtoa ratkaista tilanne: hyväksyä maali (hyötynäkökohtaa käyttäen) tai sitten tuomita ABC:lle lyhyt kulma! No eihän tuomari tietenkään tätä nähnyt ja normaaliselitys, kuten kaikissa hankalissa tilanteissa - en nähnyt! Kuitenkin esim. Kilppareiden kapteeninkin mielestä se oli selvä maali! Peli jatkui ja seuraava Kilpparien hyökkäys meidän päädyssämme: ottelun toinen tuomari Klasu näytti että jatkakaa - siis ei mitään havaittua virhettä - mutta kentän toisessa päädyssä oleva tuomari Uuno vihelsi pilliin: Lyhytkulma Kilpparille - näin ABC-pelaajan mailaanlyönnin! Lyhytkulmasta Kilppari iski sitten ottelun voittomaalin 2-1 - ja kyllä tuomareiden näkökyvystä sitten riitti puhetta muidenkin joukkueiden keskuudessa!

     Toinen ABC:n ottelu, jossa vastaan asettui HT-85, mailoihin lyötiin käytännössä koko ottelun ajan - tosin ABC:n lyönnit ainoastaan vihellettiin - ja ilmeisesti tästä johtuen ABC pelasikin 12 min vajaalla joukkueella, osan istuessa jäähypenkillä! Saatiin otteluun kyllä lopputuloskin - 5-3 voitto meille!

     Tuomaritilanne Hockeyliitossa ei ole huono - se on surkea! Ei se kuitenkaan parane sillä, että kaikki ottelut vihelletään samoilla tuomareilla (2-3) ja sitten valitetaan: "Kun ei ole muita käytettävissä"! Ei sekään ole ainakaan periaatteessa ihan oikein, että valinnan tuomareiksi tekevät ko. henkilöt itse!

     Hyvää loppuvuotta kaikille - tasapuolisesti!

    

18.09.2023GOLF-PELIKAUDEN 2023 PÄÄTÖSKISAT
02.08.2023ABC - Historiaa
10.07.2023JARMO TORKAMO MESTARIKSI
02.07.2023MAAHOCKEYN- JA KAUKALOPALLON HARJOITUSVUOROT
19.06.2023ABC-TOUR 2023 ON ALOITETTU
14.03.2023VELODROMIN HARJOITUSVUOROT 2023
07.02.2023ABC-TEAMIN NAISILLE SUOMENMESTARUUS
05.08.2023ABC-TOURIN JATKOA
24.01.2023LISÄVUORO KAUKALOPALLOLLE!
02.01.2023KAUKALOPALLOHAJOITUKSET JATKUVAT

Siirry arkistoon »