KÄRKIOTTELU TASAPELIIN

15.07.2016

    Keskiviikkona 13.7. pelattu SM-sarjan kärkiottelu Kilppari - ABC-Team pelattiin loistavissa olosuhteissa Helsingin Velodromilla. Ottelu sinänsä ei ollut kovinkaan korkeatasoinen, sillä molemmat joukkueet tekivät pahojakin virheitä pelissään! Moninaisten tapahtumien jälkeen päädyttiin 2-2 (1-0) tasapeliin, eikä siihen tulokseen voi ABC ainakaan olla tyytyväinen.

    Ottelun alkua hallitsi selvästi Kilpparit. Se pystyi luomaan lukuisia vaarallisia tilanteita ABC:n maalille. Kun ABC:n joukkueen "pelitaktiikka" ei pystynyt mitenkään estämään turkulaiten pystysyöttöjä läpi kentän. Meidän joukkueen keskikenttäpeli oli täysin hukassa, eikä se päässyt missään vaiheessa oikein peliin mukaan. Kun sen lisäksi puolustuspelaajat hapuilivat oikein urakalla, niin oli suorastaan ihme, ettei vastustajat pystyneet hekään maalintekoon! Noin 15 min pelin jälkeen, pääsi myös ABC jollainlailla peliin mukaan ja joukkue onnistuikin luomaan todella hyviä tilanteita vastustajan maalille. Pari tolppalaukausta ja muutama läheltäpiti tilanne ei kuitenkaan ole mitään! Kun peliä oli pelattu 29 min, siirtyi lyhyen kulman jatkotilanteesta ABC 0-1 johtoon, Mark Verdegaal syötti takakulmalle ja Tony Meski ohjasi pallon maaliin!

     Toista puoliaikaa hallitsi taas Kilpparit hyvin yksinkertaisella kaavalla - pitkä pystyyn ja porukka perään! On vaikea keksiä selitystä sille, miksei ABC pystynyt ottamaan peliä haltuunsa - vaan juostiin ylös ja alas - mutta vastustajan määräämällä tahdilla! Kun peliä oli pelattu 53 min, ABC:n puolustus epäonnistui pahasti vapaalyönnin antamisessa. Jatkotilanteessa jouduttiin rikkomaan ringissä - ja siitä tuomittiin aivan oikeutetusti rangaistusvippaus - josta vastustaja tasoitti pelitilanteeksi 1-1. Kun ottelua oli pelattu 57. min, iski vastusta ruuhkatilanteesta numeroiksi 2-1. Peli tuntuikin päättyvän turkulaisten voittoon, mutta kun peliaikaa oli jäljellä 3 mim, tasoitti Tony Meski toisella maalillaan loppunumeroiksi 2-2, Jon Lindströmin toimiessa syöttäjänä. Vielä viime hetkillä Kilpparit saivat vapaalyönnistä vaarallisen laukauksen ABC:n maalia kohden, Mutta Paavo onnistui hienosti torjunnassaan! Sitten tuomari teki karkean virheen, äskeinen maalilaukaukseen johtanut tilanne tuomittiin lyhyeksi kulmaksi, koska joku oli ollut liian lähellä vapaalyönnin antohetkellä. Siis tuomari antoi vastustajan pelata saman tilanteen kahteen kertaan - ja sitten vielä lyhyt uusittiin 3 kertaa! Kyllä oli naurussa pitelemistä!

     ABC:n paras pelaaja oli selvästi Jussi Paananen, joka noudatti annettua taktiikkaa kirjaimellisesti. Maalivahti Paavo Ondreka hoiti myös tehtävänsä hyvin, pitäessään osaltaan ottelun alussa joukkuetta pystyssä. Sitten ei voi tietenkään unohtaa kahden maalin tekijää Tony Meskia - aina on hyvä saavutus tehdä joukkueen maalit! Kokonaisuutena joukkueen esitys ei ollut kuitenkaan edes tyydyttävä - pohtikaa sitä! Taisi käydä niin, että muilla pelaailla oli mihan oma taktiikkaa - jota he ehkä noudattivat!

Hyvää kesää kaikille!

18.09.2023GOLF-PELIKAUDEN 2023 PÄÄTÖSKISAT
02.08.2023ABC - Historiaa
10.07.2023JARMO TORKAMO MESTARIKSI
02.07.2023MAAHOCKEYN- JA KAUKALOPALLON HARJOITUSVUOROT
19.06.2023ABC-TOUR 2023 ON ALOITETTU
14.03.2023VELODROMIN HARJOITUSVUOROT 2023
07.02.2023ABC-TEAMIN NAISILLE SUOMENMESTARUUS
05.08.2023ABC-TOURIN JATKOA
24.01.2023LISÄVUORO KAUKALOPALLOLLE!
02.01.2023KAUKALOPALLOHAJOITUKSET JATKUVAT

Siirry arkistoon »