BAMBERS JA ABC-TEAM VOITTIVAT

23.06.2016

Maanantaina 20.6. pelatussa maahockeyn alemman loppusarjan ottelussa Bambers - Vantaa HC pelattiin suhteellisen tasaisesti ensimmäinen puoliaika - Bambersin johtaessa tauolla 2-1. Toisella puoliajalla kotijoukkue teki veilä kaksi maalia ja näin ottelu päättyi Bambersin 4-1 voittoon. Selvistä numeroista huolimatta Vantaallakin oli mahdollisuutensa eikä loppunumerot ehkä tee heille oikeutta!

Keskiviikkona 22.6. kohtasivat Mestaruussarjassa ABC-Team ja HT-85. Etukäteen ottelusta oli odotettavissa tiukka ja tasainen, etenkin kun ainakin kotijoukkueella oli hienoisia kokoonpanovaikeuksia. Joukkuetta pelastamaan saatiin kuitenkin Sami Lukkarinen maaliin - ja hän hoiti homman kotiin kovalla rutiinilla! Kun ottelua oli pelattu 19 min, niin HT iski numeroiksi 0-1 - käytännössä ensimmäisestä hyökkäyksestään. 22 min kohdalla Jussi Paananen iski tasoituksen 1-1, Joonas Heleniuksen syötöstä. ABC siirtyi 2-1 johtoon 29 min Petri Mikkola maalintekijänä - Joonas jälleen syöttäjänä! Näissä numeroissa pelattiinkin pitkään ABC:n hallitessa kuitenkin ottelua. Kotijoukkueella oli noin 15 lyhyttäkulmaa, mutta ne onnistuttiin hyvällä prosentilla tuhoamaan - ja mikä pahinta, valtaosa laukauksista vedettiin ohi maalin! Kun peliaikaa oli jäljellä 5 min, niin Mark Verdegaal iski lyhyestä kulmasta numeroiksi 3-1, syöttäjät Eemeli Moilanen ja Petri Mikkola. Vielä ottelun viime hetkillä loppunumeroiksi 4-1 teki Petri Mikkola, Jussi Paanasen syötöstä.

Seuraava ottelu on torstaina 30.6. Turussa pelattava, jatkon kannalta tärkeä ottelu HC Kilppari - ABC-Team. Joukkue kokoontuu lähtöä varten Velolle klo 17.00

18.09.2023GOLF-PELIKAUDEN 2023 PÄÄTÖSKISAT
02.08.2023ABC - Historiaa
10.07.2023JARMO TORKAMO MESTARIKSI
02.07.2023MAAHOCKEYN- JA KAUKALOPALLON HARJOITUSVUOROT
19.06.2023ABC-TOUR 2023 ON ALOITETTU
14.03.2023VELODROMIN HARJOITUSVUOROT 2023
07.02.2023ABC-TEAMIN NAISILLE SUOMENMESTARUUS
05.08.2023ABC-TOURIN JATKOA
24.01.2023LISÄVUORO KAUKALOPALLOLLE!
02.01.2023KAUKALOPALLOHAJOITUKSET JATKUVAT

Siirry arkistoon »