ABC-TEAMILLE TAPPIO LOPPUOTTELUSSA

02.03.2016

Sunnuntaina 28.2. Helsingissä Pirkkolan hallissa pelatussa Indoor-SM-loppuottelussa ABC-Team kohtasi Kilppari HC:n Turusta ja kärsi selvän 0-3 tappion.

Ottelun ennakkoasetelma oli selvä: Kilppari on suosikki, mutta ABC:llä on yllätysmahdollisuus. Ottelun alku sujuikin suhteellisen tasaisena turkulaisten hallitessa kenttätapahtumia, mutta ABC:llä oli enemmän todellisia maalipaikkoja. Mutta kun lyhyistä kulmista ei saatu taaskaan mitään aikaiseksi ja muutkin avoimet maalipaikat pilattiin, niin ottelu säilyi maalittomana! Kun ottelua oli pelattu 16 min, ABC kenttä oli väärin sijoittunut ja vastustajan pelaaja juoksi läpi kentän oikealta ja iski helpohkosti numeroiksi 0-1.

Toinen puoliaika jatkui samoissa merkeissä. ABC:n avaukset hyökkääjille eivät onnistuneet, koska vastustaja onnistui hyvällä prosentilla katkaisemaan ne ja katkoista seurasi aina vastahyökkäys. Tilanteeksi 0-2 iski vastustaja ottelun 27. min kohdalla ja loppunumeroiksi 0-3 ottelun viime hetkillä ABC:n pelatessa ilman maalivahtia. Kilppari HC oli ottelussa selvästi parempi ja ansaitsi voittonsa. ABC-Team onnittelee Suomen Mestareita!

18.09.2023GOLF-PELIKAUDEN 2023 PÄÄTÖSKISAT
02.08.2023ABC - Historiaa
10.07.2023JARMO TORKAMO MESTARIKSI
02.07.2023MAAHOCKEYN- JA KAUKALOPALLON HARJOITUSVUOROT
19.06.2023ABC-TOUR 2023 ON ALOITETTU
14.03.2023VELODROMIN HARJOITUSVUOROT 2023
07.02.2023ABC-TEAMIN NAISILLE SUOMENMESTARUUS
05.08.2023ABC-TOURIN JATKOA
24.01.2023LISÄVUORO KAUKALOPALLOLLE!
02.01.2023KAUKALOPALLOHAJOITUKSET JATKUVAT

Siirry arkistoon »